Liperi on vuoden pyöräilykunta 2024

Pyöräilykuntien verkosto ry on valinnut Liperin vuoden pyöräilykunnaksi 2024. Perusteena tunnustukselle on pitkäjänteinen ja pienelle kunnalle poikkeuksellisen kunnianhimoinen työ pyöräilyn edistämisessä. Liperissä on investoitu merkittävästi sujuvampiin ja turvallisempiin olosuhteisiin sekä aktivoitu kaikenikäisiä asukkaita pyöräilemään – pyörämatkailua unohtamatta. Liperin kunnan tekninen johtaja Jouni Pekonen ja hankesuunnittelija Sonja Kortelainen vastaanottivat tunnustuksen perjantaina 27.9. VeloFinland -tapahtumassa Porvoossa. Vuoden pyöräilykunnan valintakriteerit täällä.

Pyöräliikenteen infrastruktuurin laatutasoa on Liperissä nostettu rakentamalla kokonaan uutta väylästöä tai parantamalla vanhaa verkostoa kirkonkylän ja Ylämyllyn alueilla sekä retkeilyreitistöillä. Investoinnit parempiin pyöräilyn ja kävelyn liikenneolosuhteisiin ovat viimeisen kolmen vuoden aikana olleet yli 1,4 miljoonaa euroa. Kaikista liikenneinfran investoinneista pyöräilyn ja kävelyn osuus on vuosina 2022-2024 ollut Liperissä noin 25 prosenttia, joka on kansallisesti ja kansainvälisestikin vertailtuna erittäin hyvä taso. Uusin kohde on pyöräkaduksi muutettu Liperin Keskustie, jonka autoliikennettä rauhoittavat ja pyöräilyä sujuvoittavat ratkaisut valmistuvat syyskuussa.

Koululaisten turvalliseen omin voimin liikkumiseen panostaminen näkyy tehdyissä investoinneissa. Koulu-, työ- ja muiden arjen matkojen polkeminen on Liperissä sujuvaa ja turvallista. Hyvä alueellinen yhteistyö mahdollistaa pidemmätkin arjen tai vapaa-ajan matkat pyöräillen. Esimerkiksi Liperin Kirkonkylältä Ylämyllylle ja siitä Joensuuhun pääsee polkemaan turvallisesti noin 30 kilometrin matkan yhteistä kävelyn ja pyöräilyn väylää.

Lähtökohdat turvalliselle liikkumiselle varmistetaan jo kaavoitusvaiheessa. Tämä näkyy riittävän leveiden kävelyn ja pyöräilyn väylien sekä katujen varaamisena uusille yhteysväleille Jyrinkylästä Pärnävaaralle tai uudella Honkalammenrannan asuinalueella. 

Varsinaista liikenneinfrastruktuuria täydentävät pyöräilyyn mainiosti soveltuvat ulkoilureitit. Vuonna 2021 valmistuneet Kinttupolut tarjoavat pelkästään Liperin alueella 65 kilometriä reittejä maastopyöräilyyn ja kävelyyn ja yhdistyvät Kontiolahden ja Joensuun seudun reittien kanssa yli 200 kilometrin kokonaisuudeksi, joka palvelee hyvin myös pyörämatkailijaa. Pärnävaaralla toimii Pärnä Bike Park eli alamäkipyöräilyritistö, jota kunta ylläpitää yhdessä paikallisen pyöräilyseuran kanssa. Viisi erilaista reittiä palvelee niin kokeneita maastopyöräilijöitä kuin aloittelijoitakin.

Pyörämatkailun kehittäminen on Liperissä hyvässä vauhdissa. Pohjois-Saimaan yhteisessä matkailuhankkeessa vuosina 2023-2025 suunnitellaan, kokeillaan ja tuotteistetaan alueen pyörämatkailureittejä ja niiden yhdistymistä vesistöreiteille Liperin, Rääkkylän ja Heinäveden kuntien alueilla.  Lisäksi paikallisia yrityksiä ohjataan Tervetuloa pyöräilijä -tunnuksen käyttöönottoon. Tunnuksen on jo saanut käyttöönsä kolme yritystä Liperissä.

“Nämä ovat investointeja turvallisuuteen ja arjen sujuvuuteen, mutta myös mitä suurimmassa määrin asukkaiden hyvinvointiin ja kunnan elinvoimaan,” sanoo Liperin tekninen johtaja Jouni Pekonen.

Kuntalaisia myös kannustetaan ja totutetaan pyöräilemään monin tavoin. Kunnan välinelainaamosta voi lainata fatbiket ja kypärät sekä aikuiselle että lapselle. Varhaiskasvatuksessa ovat käytössä muksubussit eli laatikkopyörät, joilla voi kuljettaa useampaa lasta kerralla. Viinijärven alakoululta löytyy polkupyöriä koko luokalle liikkumista ja retkiä varten (24 pyörää oppilaille ja 2 opettajille). Lasten maastopyöräkoulua järjestetään yhteistyössä Joensuun Pyöräilijät ry:n kanssa. Kunnan henkilöstölle Liperi otti käyttöön työsuhdepyöräedun jo vuonna 2021, ensimmäisten kuntien joukossa Suomessa. Lisäksi kunta tekee aktiivista kampanjointia ja viestintää ja osallistuu valtakunnalliseeen Pyöräilyviikkoon.

Kehittämistyön taustalla vaikuttavat vuonna 2021 kunnanhallituksessa hyväksytty Liperin pyöräilyn ja jalankulun kehittämisohjelma sekä Liperin kunnan kestävän kehityksen ohjelma vuodelta 2022.

“Liperi on sitoutunut pyöräilyn edistämiseen strategisella tasolla, mutta mikä tärkeintä, myös pistänyt ripeästi toimeksi. Tämä on vaatinut myös kunnan johdon sitoutumista ja aktiivista otetta. Olosuhteiden parannukset näkyvät jo selkeästi asukkaiden arjessa ja toivottavat myös pyörämatkailijan tervetulleeksi alueelle,” iloitsee Pyöräilykuntien verkosto johtava asiantuntija Matti Hirvonen.

Vuoden pyöräilykunta -tunnustus on myönnetty vuodesta 1991 alkaen esimerkillisestä työstä pyöräilyn edistämiseksi ja sen turvallisuuden parantamiseksi. Tunnustuksen myöntää Pyöräilykuntien verkosto ry pyöräilijöiltä tulleiden ehdotusten perusteella. Vuonna 2020 palkittiin Oulun kaupunki, 2021 Puumalan kunta ja 2022 Kuopion kaupunki.

 

Lisätietoa:

Jouni Pekonen
tekninen johtaja, Liperin kunta
050 467 3533, jouni.pekonen@liperi.fi

Sonja Kortelainen
hankeasiantuntija, Liperin kunta
050 594 8681, sonja.kortelainen@liperi.fi

Matti Hirvonen
johtava asiantuntija, Pyöräilykuntien verkosto ry
040 419 4555, matti.hirvonen@poljin.fi